Kovala, Ritva

Kuvat

Katso myös näitä

Lääkäri Karl Hedmanin keräämistä merkittävistä kokoelmista tuli Pohjanmaan museon perusta. Kuvanveistäjä Emil Wikströmin kädenjälki näkyy mm. historiateoksena Pohjanmaan museon pronssiovissa. Muitakin yhteyksiä Vaasaan hänen taustastaan löytyy. Aloitus Pohjanmaan museolta.
Oletko kuullut kauppias Lisitzinin ja hänen perheensä hautakappelista? Entä venäläisistä sotilaista ja metsässä sijaitsevan kurileirin vangeista – he kaikki lepäävät Vaasan ortodoksisella hautausmaalla, joka on perustettu 1823. Paikallisbussilla Raastuvankatu/ Rewell, Linja 2. Aikataulut: LIFTI/
Asevelikylässä sijaitsevan kuntopolun varrella on runsaasti ITE-taidetta. Polku nimettiin vaasalaissyntyisen ITE-taitelijan Edvin Hevonkosken mukaan. Edvininpolun taide juontaa juurensa suomalaisesta kirjallisuudesta ja politiikasta. Alueella on taiteen lisäksi juoksuhauta, korsu ja savusauna. Puisto on kaksi kertaa palkittu Suomen parhaana ITE-puistona.  
Koe historiallinen Vanha Vaasa opastettuna ja kuule mm. Vaasan palosta, Korsholman linnanvalleista, kurileiristä, Vaasan hovioikeudesta ja Pyhän Marian kirkosta.