Kivet kertovat

Kivet kertovat -hautausmaakierrokset Vaasan vanhalla hautausmaalla heinäkuun 1. ja 3. tiistai.

Uudella hautausmaalla 2. ja 4. heinäkuun tiistai.

Ei ennakkoilmoittautumista, kokoontuminen kyseisen hautausmaan portille.  Suomeksi ja ruotsiksi opastettu kierros kestää noin 1,5 tuntia. Kierrokset ovat maksuttomia. Ei ennakkovarausta.

Kuvat

Katso myös näitä

Lääkäri Karl Hedmanin keräämistä merkittävistä kokoelmista tuli Pohjanmaan museon perusta. Kuvanveistäjä Emil Wikströmin kädenjälki näkyy mm. historiateoksena Pohjanmaan museon pronssiovissa. Muitakin yhteyksiä Vaasaan hänen taustastaan löytyy. Aloitus Pohjanmaan museolta.
Kuningas Kaarle IX perusti Vaasan vuonna 1606. Kaupunki tuhoutui palossa 1852. Palossa säästyivät mm. Wasastjernan talo ja hovioikeus, nykyinen Mustasaaren kirkko. Käymme myös entisen linnan valleilla ja Pyhän Marian kirkon raunioilla.
Keskustan alueen patsaat tulevat tutuiksi samoin kuin vanha arvokas arkkitehtuuri 1850-luvulta lähtien.
Monivivahteinen kaupunginosa. Alkuvaiheet juontavat 1780-luvulle, kun satama siirrettiin Palosaarelle. Präntööllä ovat viihtyneet niin kirjailijat, taiteilijat, tehtaan tytöt kuin räväkämpikin väestö. Nykypäivää edustaa Suomen kauneimmaksi kutsuttu campusalue yliopistoineen. Lähtö Palosaaren torilta.