Ketonen Anneli

Kuvat

Katso myös näitä

Kierroksella kuulet sankarillisista luotseista, sortokausista, salakuljettajista, venäläisten sotaretkistä, jääkäreistä, mielenkiintoisista kyläläisistä ja tietenkin maankohoamisesta. Kävelyn päätteeksi vierailu kaltevassa Raippaluodon kirkossa.          
Kivet kertovat -hautausmaakierrokset Vaasan vanhalla hautausmaalla heinäkuun 1. ja 3. tiistai. Uudella hautausmaalla 2. ja 4. heinäkuun tiistai. Ei ennakkoilmoittautumista, kokoontuminen kyseisen hautausmaan portille.  Suomeksi ja ruotsiksi opastettu kierros kestää noin 1,5 tuntia. Kierrokset ovat maksuttomia. Ei ennakkovarausta.
Kuningas Kaarle IX perusti Vaasan vuonna 1606. Kaupunki tuhoutui palossa 1852. Palossa säästyivät mm. Wasastjernan talo ja hovioikeus, nykyinen Mustasaaren kirkko. Käymme myös entisen linnan valleilla ja Pyhän Marian kirkon raunioilla.
Alkulan tilalle, vanhojen tupakkapeltojen viereen A.A. Levón perusti Suomen ensimmäisen höyrymyllyn 1849. Levónin intohimo puutarhan hoitoon näkyy yhä Alkulan luonnossa. Lähtö Alkulan pihalta, Gripinpolku 1.