Kasarmikävely

Vaasan kasarmialue on yksi parhaiten säilyneistä 1800-luvun puukasarmialueista
Suomessa. Opastetulla kierroksella pääset tutustumaan Pyhän Nikolaoksen kirkkoon
ja kasarmialueeseen. Kierroksen jälkeen on mahdollisuus juoda munkkikahvit
Vaasan sotilaskodissa (omakustanteinen).

 

Kuvat

Katso myös näitä

Vuonna 1782 perustettu Kappelinmäen hautausmaa on yksi maamme vanhimmista yhä käytössä olevista hautausmaista. Se kätkee multiinsa varhaista vaasalaista historiaa ja tositarinoita.
Kivet kertovat -hautausmaakierrokset Vaasan vanhalla hautausmaalla heinäkuun 1. ja 3. tiistai. Uudella hautausmaalla 2. ja 4. heinäkuun tiistai. Ei ennakkoilmoittautumista, kokoontuminen kyseisen hautausmaan portille.  Suomeksi ja ruotsiksi opastettu kierros kestää noin 1,5 tuntia. Kierrokset ovat maksuttomia. Ei ennakkovarausta.
Vaasan nykyisen asemakaavan ja monet rakennuksista suunnitteli arkkitehti Carl Axel Setterberg 1800-luvulla. Kierroksella kuulet, miten mm. konsulinna Tulla Moe, säveltäjä Toivo Kuula, arkkitehti Viljo Revell ja marsalkka Mannerheim liittyvät kaupunkikuvaan.
Aatelisneito ja vankien ystävä Mathilda syntyi Vaasassa. Kierrämme hänen lapsuus- ja nuoruusvuosiensa maisemissa Hovioikeuden puistosta Vaasan vankilalle asti ja kerromme hänen elämästään. Aloitus Vaasan Hovioikeuden edestä Rantakadulta.