Patsaalta patsaalle – historiallinen kierros

Keskustan alueen patsaat tulevat tutuiksi samoin kuin vanha arvokas arkkitehtuuri 1850-luvulta lähtien.

Kuvat

Katso myös näitä

Vuonna 1782 perustettu Kappelinmäen hautausmaa on yksi maamme vanhimmista yhä käytössä olevista hautausmaista. Se kätkee multiinsa varhaista vaasalaista historiaa ja tositarinoita.
Lääkäri Karl Hedmanin keräämistä merkittävistä kokoelmista tuli Pohjanmaan museon perusta. Kuvanveistäjä Emil Wikströmin kädenjälki näkyy mm. historiateoksena Pohjanmaan museon pronssiovissa. Muitakin yhteyksiä Vaasaan hänen taustastaan löytyy. Aloitus Pohjanmaan museolta.
Vaasan kasarmialue on yksi parhaiten säilyneistä 1800-luvun puukasarmialueista Suomessa. Opastetulla kierroksella pääset tutustumaan Pyhän Nikolaoksen kirkkoon ja kasarmialueeseen. Kierroksen jälkeen on mahdollisuus juoda munkkikahvit Vaasan sotilaskodissa (omakustanteinen).  
Alkulan tilalle, vanhojen tupakkapeltojen viereen A.A. Levón perusti Suomen ensimmäisen höyrymyllyn 1849. Levónin intohimo puutarhan hoitoon näkyy yhä Alkulan luonnossa. Lähtö Alkulan pihalta, Gripinpolku 1.